lauantai 30. marraskuuta 2013
Joulukuu!!
Nyt vihdoin koitti se aika vuodesta, kun pääsee viettämään ihanaa joulua! Mä olen ainakin tosi innoissani! Ois kyllä kivempi jos satais ihan lunta, mutta meillä sataa räntää :/ No se ei saa kuitenkaan pilata joulutunnelmaa! Mulla ei kyllä vielä ole yhtään joulukoristeita ja blogin ulkoasuakin pitäis vähän uudistaa jouluisemmaksi, kunhan jostain sellase kivan tausta löytäisi. Hyvää joulun odotusta kaikille!
perjantai 22. marraskuuta 2013
"Liukuvärjätyt" kynnet
Tein tossa toissapäivänä tokaa kertaa ns. "liukuvärjätyt kynnet. Jos jotain nyt kiinnostaa, että miten mä oon ne tehny niin jatka toki lukemista :) Pahoittelen, etten saanut kuvia vaiheista, koska tein typerästi molempien käsien kynnet samaan aikaan niin en pystynyt ottamaan sitten kuvaa.. Yritän kuitenkin selostaa mahdollisimman hyvin ja selvästi.
Tässä nyt kuva ihan valmiista kynsistä. Epäonnistuin vähän, mutta syy selviää vähän tuolla alempana.
Tässä nyt kuva ihan valmiista kynsistä. Epäonnistuin vähän, mutta syy selviää vähän tuolla alempana.
Vaiheet:
1. Valitse muutama samansävyinen kynsilakka riippuen kynnen pituudesta. (Kolme on aika hyvä + pohjalle voi laittaa läpinäkyvän/vaalean kynsilakan halutessaan) Ota myös esimerkiksi meikkisieni tai muu vastaava "sieni". Pienet keittiösienet on myös hyviä.
Jos haluat lakata pohjalle yhden haalean kerroksen, tee se tässä välissä. Voit joko lakata sen normaalisti tai tuputtaa meikkisienellä sen siihen. Jos laitat sen meikkisienellä, "lakkaa" ensin vähän meikkisienen "kulmaa".
2. Ota valitsemistasi kynsilakoista vaalein sävy. (jos laitoit pohjalakan, sitä ei lasketa) Laita kynsilakkaa taas meikkisienen kulmaan (voit käyttää samaa kulmaa koko ajan) ja tuputa sitä noin 2/3 kynnestä kynnen päästä melkein kynsinauhaan asti, mutta muista jättää siihen noin 1/3 "tyhjää" tilaa.
3. Ota valitsemistasi kynsilakoista toiseksi vaalein sävy. Laita kynsilakkaa taas meikkisienen kulmaan ja tuputa sitä noin 1/2 kynnestä eli noin puolet kynnen päästä kynsinauhaan päin. Muista jättää noin puolet tuputtamatta.
4. Ota valitsemistasi lakoista tummin sävy. Laita kynsilakkaa taas meikkisienen kulmaan ja tuputa sitä noin 1/3 kynnestä eli vain kynnen "pää".
Jos valitsit useamman kuin kolme kynsilakkaa, tee vaiheet samalla tavalla, mutta laita yhtä kynsilakkaa pienemmälle alueelle.
Alkuun ainakin minulla kynnet näyttivät todella sotkuisitla (kuten kuvasta varmaan huomaakin). Huomasin nimittäin, että meikkisienestä lähtee ihan pieniä paloja jos sillä tuputtaa liian monta kertaa yhtä kynttä. No tekemällä oppii. Kannattaa huomioida myös se, että ei laita liikaa kynsilakkaa meikkisienelle, koska minulla kävi vahingossa sillä tavalla ja peukalon kynnelle tuli pieni möntti ja vielä kaiken lisäksi kaikkein tummimmalla sävyllä. No toivottavasti ohjeista oli apua edes jollekkin. Jos ohjeet olivat liian epäselvät tms. niin kommentoi toki kommenttiboxiin mikä meni vikaan tai mikä onnistui. Muistathan kuitenkin kommentoida asiallisesti ;)
maanantai 18. marraskuuta 2013
Ostoksia!
Käytiin tossa vähän shoppailemassa yhden sukulaisen kanssa. Tulihan sieltä jonkun verran tarvaroita ostettuakin.. No en mä tähän nyt keksi oikein mitään kirjoitettavaa niin laitan nyt ne kuvat tohon alas.
Siinä ne kaikki taisikin olla. Kertokaa toki mielipiteitä ihan risuista ruusuihin!
![]() |
Nivea Anti Age - käsirasva 2,55€ (k-plussa kortilla) |
![]() |
Villapaita - 29.95€ |
![]() |
Wella, wellaflex extra strong - hiuslakka 6€/4 pientä lakkaa (k-plussa kortilla) |
![]() |
Rexona, aloe vera - deodorantti (en muista hintaa) |
![]() |
Kaksi irtostabiloa (turkoosi ja tumma liila) - 1,29€ kpl |
![]() |
Pöllökoru - 8,90€ |
![]() |
Reppu (värit valehtelee..) - (en muista hintaa, alle 5€) |
![]() |
Suuri Maalaus- ja piirustuskirja - norm. 49.96€ alen. 12.90€ |
torstai 14. marraskuuta 2013
Simpan uusi juoksupallo!
Löydettiin ihan sattumalta äitin kanssa vasta avattu Petzoo yhdestä (pienestä) kauppakeskuksesta. Ja löydettiin sitten sellanen juoksupyörä joka tais maksaa 21.90 euroo. Ja must tuntuu, että osa sen Pezoon tuotteista on Faunattaresta, koska sen paketin sisällä, jossa se juoksupyörä oli, niin siellä oli kaks Faunattaren 2,50 euron hintalappua. Aika outoo sinäänsä, mutta väliäkö sillä, kunhan nyt vaan mainitsin. Tässä muutama kuva Simpan toisesta "kokeilemiskerrasta" ja itse juoksupallosta.
![]() |
Tässä kuva itse juoksupallosta |
![]() |
Tässä vähän heilahtanut kuva Simpan juoksemisesta |
![]() |
Ja taas vähän heilahtanut kuva... |
![]() |
Ja taas.... |
![]() |
Tässä VÄHÄN parempi kuva kun nuo kolme aikaisempaa.. |
![]() |
Ja taas itse juoksupallo.. |
![]() |
... |
![]() |
...Taas tällanen mutta tää olikin vika. |
keskiviikko 13. marraskuuta 2013
Epäonnistunut banneri...
Sain nyt eiöen vihdoin ladattua gimpin (2.8) koneelle onnistuneesti. Nyt kuitenkin kun yritin tehdä ekaa kertaa itse bannerin, joka nyt sitte vähä epäonnistu koon vuoksi. Eli jos joku ei tajunnu nii tarkotin että kun tohon jäi toi tyhjä tila nii se kohta meni vähän pieleen. En kuitenkaan jaksanu alottaa väsäämään enää uutta kun tossakin meni niin kauan. Vaihdoin ton ulkoasun nyt tossa samalla kun toi oli niin söpö. Kertokaas tonne kommenttiboxiin, että vaihdanko mä teidän mielestä ulkoasua (+banneria) liian usein.
torstai 7. marraskuuta 2013
No, mitäs pidätte? (+ongelma)
Mitä siis pidätte mun uudesta bannerista? Kaverini Venla (silkkiturkit.blogspot.com) teki sen mulle. Se on sellain just mitä oon halunnukkii, eli läpinäkyvä tausta, mustat ääriviivat ja värikkäät kirjaimet. Suuret kiitokset siis Venlalle. Kertokaa toki mielipiteitä siitä ja ehdotelkaa jos löydätte jonkun kivan taustan joka siihen vois sopia. Jos haluisitte ite samantyylisen tms nii kysykää toki Venlalta sen omassa blogissa, en oo varma et tekeekö se muille kun kavereille, mutta aina kannattaa kysyä.
Sitten vielä pieni kysymys bloggertaitureille: Eli siis, mä kun aattelin, että voisin vaihtaa tän blogin mallin simpleen eli yksinkertaiseen, koska jotkut CSS-koodit ei muissa toimikkaan. Mutta se mun pointti oli se, että jos sen mallin vaihtaa, nii pitääkö kaikki muutokset tehä uudestaa esim. Fontit, banneri ja CSS-koodit? Tätä oon yrittäny kysyy mones paikas mut en oikee tunnu saavan vastausta.. Kiitos avusta jo etukäteenjos autat ja kerro toki jos et saanut jostain kphdasta selvää niin voin yrittää selittää tarkemmin.
Sitten vielä pieni kysymys bloggertaitureille: Eli siis, mä kun aattelin, että voisin vaihtaa tän blogin mallin simpleen eli yksinkertaiseen, koska jotkut CSS-koodit ei muissa toimikkaan. Mutta se mun pointti oli se, että jos sen mallin vaihtaa, nii pitääkö kaikki muutokset tehä uudestaa esim. Fontit, banneri ja CSS-koodit? Tätä oon yrittäny kysyy mones paikas mut en oikee tunnu saavan vastausta.. Kiitos avusta jo etukäteenjos autat ja kerro toki jos et saanut jostain kphdasta selvää niin voin yrittää selittää tarkemmin.
keskiviikko 6. marraskuuta 2013
Tekemisen puutetta?
Onko sulla tekemisen puutetta? Jos vastaat kyllä, tämä postaus on juuri sinua varten!
Eli tän ideana on kaks vaihtoehtoo. Tossa alla on lista erilaisista tekemisistä, kuten varmaan jo huomasitkin. No, eka vaihtoehto on se, että katot tosta listasta jonkun kivalta vaikuttavan jutun ja teet sen. Toinen vaihtoehto on se, että kirjotat kaikki (tai vaan kivommat) asiat tosta listasta lapuille ja sitte taitat ne ainakin kerran. Kun oot tehny sen niin voit laittaa ne esim. jonnee pussukkaan/hattuun yms ja nostaa sieltä yhen lapun ja se tekeminen mikä siinä on nii sä teet sen. Tajusitko? Tässä ei kyl oo ku vaan 20 tekemistä mut ehkä noista joku on ees mieleinen!
1. Piirrä kissa tai jotain muuta
2. Opettele join uusi temppu, esim kärrynpyörä jos et osaa sitä vielä
3. Pelaa pasianssia korteilla
4. Gosuta
5. Selaile erilaisia blogeja
6. Pelaa puhelimella
7. Mee lenkille
8. Lakkaa kynnet
9. Syö jotain
10. Kato yt:stä hauskoi videoita
11. Laita hiuksias jotekii hienosti
12. Ota itestäs kuvii
13. Pyydä kaverii
14. Siivoo sun huone
15. Löhöile TV:n ääres ja syö karkkii
16. Sisusta sun huonetta uusiks
17. Meikkaa huviksee
18. Kokeile uusii asuyhdistelmmii
19. Kato joku leffa
20. Kuuntele musaa (ja tanssi)
tiistai 5. marraskuuta 2013
Musaaaaa
Aattelin tehä nyt tällasen biisilistan, jossa on sellasia musiikkeja mitä mä ite kuuntelen.
Robin - Boom Kah
Robin - Erilaiset
Cheek - Timantit on ikuisia
Cheek - Kuka muu muka
Avicii - Wake me up
Miley Cyrus - Wrecing Ball
Katy Perry - Roar
Katy Perry - Last friday night
Mikael Gabriel - Kipua
Lady Gaga - Applause
Ylvis - The fox
Kyllä niitä lisää löytyy vaikka kuinka, mut tossa nyt muutama :) Kaikki löytyy YouTubesta ainakin.
Robin - Boom Kah
Robin - Erilaiset
Cheek - Timantit on ikuisia
Cheek - Kuka muu muka
Avicii - Wake me up
Miley Cyrus - Wrecing Ball
Katy Perry - Roar
Katy Perry - Last friday night
Mikael Gabriel - Kipua
Lady Gaga - Applause
Ylvis - The fox
Kyllä niitä lisää löytyy vaikka kuinka, mut tossa nyt muutama :) Kaikki löytyy YouTubesta ainakin.
lauantai 2. marraskuuta 2013
Party is over D:
Eilen oli siis meijän koulun halloweendisco. Siel oli ihan ylikivaaaaaaaaaa! Mut se loppu liian nopeesti ku se kesti vaa pari tuntii.. D: No, kaikki hyvä loppuu aikanaan.. Eiks se niin oo? Ei muuta kuin seuraavaa discoa oottamaan!!
Tää postaus ei kuitenkaan loppunu vielä ;) Tänää on nimittäin yhden henkilön ristiäiset!! Tällä hetkellä kun mä kirjotan tätä, niin mä oon ulkona kävelemässä, eli mä tein tän postauksen puhelimella! Ei se kyl hirveen erikoista oo mut ei se haittaa. Kun mä kohta oon kotona niin mä käyn suihkussa ja alan vähä valmistautuu. Mut nyt: Morssan!!
Tää postaus ei kuitenkaan loppunu vielä ;) Tänää on nimittäin yhden henkilön ristiäiset!! Tällä hetkellä kun mä kirjotan tätä, niin mä oon ulkona kävelemässä, eli mä tein tän postauksen puhelimella! Ei se kyl hirveen erikoista oo mut ei se haittaa. Kun mä kohta oon kotona niin mä käyn suihkussa ja alan vähä valmistautuu. Mut nyt: Morssan!!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)