keskiviikko 24. joulukuuta 2014

HYVÄÄ JOULUA!

Moikka! Ihmettelette varmaan miksei kahta viimeistä luukkua ole tullut? Eilen en saanu internet-yhteyttä mun tietokoneeseen ja tämän päivän luukku vähän myöhästyy. Tämä siitä syystä, että tarkoitukseni oli esitellä joululahjani, mutta saan suurimman osan lahjoista vasta Tapaninpäivänä äitilläni, joten ajattelin, että ehken tänä vuonna sitten niitä lahjoja esittelekkään. Voi olla, että kuitenkin innostun ja teen niistä jonkunlaisen postauksen. Jos en sitä postausta tee, niin tapaamme ensi kerralla vasta jossain vaiheessa tammikuuta. Ajattelin siis pitää nyt vähän lomaa bloggaamisestakin ja jatkan heti kun siltä tuntuu.
Pahoittelut nyt kuitenkin, että tämä joulukalenteri loppui vähän tökerösti. Näkyillään viimeistään tammikuussa!

Rauhallista joulua ja onnellista uutta vuotta kaikille!!

maanantai 22. joulukuuta 2014

Joulukalenteri luukku 22 | Viimehetken joululahjaideoita

 
Moikka! 22. luukussa ollaan, eli enää kaksi päivää jouluaattoon! Harmi vaan, että ainakaan täällä meilläpäin ei ole vielä lunta, mutta illaksi ja yöksi sitä on onneksi luvattu ja pakkastenkin pitäisi kiristyä.
Oletko yksi niistä, jolla joululahjojen osto on jäänyt vähän myöhäiseksi? Jos olet, tämä postaus on juuri sinua varten. Kasasin pari helppoa ideaa. kaksi niistä on DIY, mutta valitettavasti vain toisesta minulla on kunnon kuvat ja ohjeet.
Näitä ideoita on vain neljä, mutta nämä on sellaisia, jotka sopivat oikeastaan melkein kaikille.


 
1. Koriste kirjan sivuista. Tämän siis olen itse tehnyt (eheheh.. sen varmaan huomaakin..) Tästä minulla ei siis niitä ohjeita ole, mutta tämä siis tehdään niin, että otetaan kirjan sivuja, jotka sitten kieritetän ns. tuollaiseksi tötteröksi (?), ja sitten kaikki liimataan lopuksi tuollaiseen muotoon. En tiedä ymmärsikö kukaan, mutta kysykää kommenteissa niin koitan selittää tarkemmin jos osaan.
 
 
2. Suklaata. Se on lahja, josta todella moni varmasti tykkää. Kannattaa huomioida kuitenkin se, jos lahjan saaja on allerginen esim. pähkinälle tai laktoosille, niin kannattaa varmistaa, ettei valitsemasi suklaa sisällä sitä.
 

3. Kynttiä. Kynttilä on aina kiva lahja, mutta ehkä kuitenkaan miehet/pojat eivät niistä niin paljon pidä, joten kannattaa tyytyä tämän sijaan johonkin muuhun. Älä osta tuoksukynttilää, jos et ole varma, onko lahjan saaja yliherkkä joillekkin tuoksuille.


4. Rasia kirjasta. Tässä siis toinen DIY, johon saatte ohjeetkin. Tarvikkeet ovat siis sakset tai jokin muu terävä esine, kuten linkkuuveitsi, jota mä käytin, koska totesin että sakset ei oikein toiminut. Sitten tarvitset tietty kirjan, kynän ja viivaimen. Kirja kannattaa olla aika paksu, mutta mulla ei nyt ollut mitään kovin paksua, joten toi sai kelvata. Jos mahdollista, kannattaa valita kirja sen mukaan, mistä lahjan saaja pitää tai mitä harrastaa, esim. tämän mun tekemän lahjan saaja harrastaa ratsastusta, joten valitsin hevosaiheisen kirjan.

 Avaa kansi ja mittaa ensimmäiselle sivulle haluamasi kokoinen alue. Siitä tulee siis se itse rasian koko. Ei kannata kuitenkaan ihan reunaan laittaa, ettei se mene heti rikki ja sivut repeä. Mulla joka puolelle jäi n. 3cm.


Sitten vain leikataan niin kauan, kunnes kaikki sivut on leikattu. Halutessasi voit kuitenkin jättää pohjalle muutaman sivun, mutta mä leikkasin pohjaan asti.


 Sitten kun olet sen saanut tehtyä, sitä päällisintä sivua voi koristella jos haluaa. Mulla siitä päällimmäisestä sivusta tuli vähän epäsiisti kun se hieman repeili niin laitoin ne kuvioteipillä piiloon. Seuraavasta vaiheesta minulla ei ole kuvaa, mutta siis tuonne sisäpuolelle kannattaa laittaa vähän liimaa, jotta ne edes jotenkin pysyisi kiinni toisissaan. Myös siitä takakannesta mulla tuli vähän ruma kun se veitsi vähän teki siihen rumia jälkiä, joten liimasin viimeisen sivun kokonaan kiinni takakanteen.
Siinä se sitten olikin.

Toivottavasti kenelläkään nyt ei jää lahjat antamatta. Eipä mulla muuta, heippa!

sunnuntai 21. joulukuuta 2014

Joulukalenteri luukku 21 | Jouluinen huone

Moikka! Ajatella, nyt ollaan jo luukussa 21, eli jouluun on enää kolme päivää! Kyllä, luukkuja on jäänyt hieman välistä joulukiireiden takia. Nämä viimeiset postaukset yritän kuitenkin saada kunnolla toteutettua.
Eilen lauantaina meillä oli todistusten jako. Sain ihan hyvän todistuksen, yksi 10, kaksi 8 ja loput ysejä. Koko eilisen päivän siivoilinkin huonettani, ja tänään aamulla sain työpöytänikin koristeltua kivan jouluisaksi.
Ajattelin laittaa teille nyt muutamia jouluisia kuvia huoneestani. Olen kyllä vähän myöhässä huoneen koristelun suhteen, mutta hyvä jos joku saa vielä inspiraatiota tästä postauksesta. Ja koska kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, saatte tällä kertaa katsella enemmän kuvia kuin lukea tekstiä.











Siinä se sitten olikin, toivottavasti piditte. Huomiseen!

keskiviikko 17. joulukuuta 2014

Joulukalenteri luukku 17 | OOTD

Heipsut! Tänään ei tule mitään hirmu erikoista postausta, mutta saatte nähdä mun päivän asun. Meillä oli koulussa siis tänään teemapäivä, eli sai pukeutua jouluisesti. Mulla sattui olemaan just sopiva tollainen punainen neulepaita, jossa valkoinen pitsisydän keskellä. Tonttulakkiakaan en unohtanut! Muuten meillä oli melko normaali päivä tänään koulussa, paitsi pari kiva-koulu tuntia tukarit pitivät meille. Matikan tunnilla olimmekin vaan pantomiimia, jossa mä jouduin juosta ympäri luokkaa kädet ilmassa kiljuen. Tiedättekös miksi? No, mun piti esittää vuoristorataa. Olihan se vähän noloa, mutta kieltämättä aika hauskaakin, enkä mä onneksi yksin sitä joutunut tekemään. Asukuvat jouduin ottamaan juuri äsken, eli en saanut hyvää luonnonvaloa, josta johtuu kuvien keltaisuus, ihan vaan tiedoksi. Mennään nyt kuitenkin siihen asuun.

 Neulepaita | H&M
Farkut | Kappahl

Joulukalenteri luukku 16 | Joulujuttuja

Moikka! Eilen ei valitettavasti tullut luukkua, koska mä en oikein kerennyt. Tämän päivän luukun nimen varmaan huomasittekin, eli "Joulujuttuja". "Hmm.. Mitäköhän Annika sillä meinaa?". No, minäpä kerron. Eli ajattelin tänään kertoa teille vähän mun joulutavoista, eli juttuja, joita tykkään tehdä jouluna. Kerron niitä asioita, joita teemme perheeni kanssa yhdessä, mutta myös niitä asioita, joita juuri minä itse tykkään tehdä. Tästä tulee siis aika vastakohtainen viime luukun kanssa, koska viimeksi saitte kuvia nähtäväksenne, mutta tänään vuorossa onkin jonkun verran tekstiä. Hirveästi kuvia tähän postaukseen viime jouluilta minulla ei ole antaa, koska koneellani niitä ei hirveästi ole. Pari kuvaa viime joululta/talvelta kuitenkin löytyi, joten ei tämä kuitenkaan ihan kuvattomaksi jää.



Muutama päivä ennen aattoa haemme joulukuusen meidän omasta metsästämme, mutta otamme sen sisälle yleensä vasta jouluaattona, tai sitä edeltävänä päivänä. Sitten koristelemme sen usein yhdessä. Jouluruuat teemme jo hyvissä ajoin. Itseasiassa eilen leivoimme joulupipareita. Minun lempi jouluruokani on joulukinkku ja ehkä porkkanalaatikko. En osaa oikein valita, koska kaikki on niin hyviä. Mistä jouluruuista te pidätte eniten?
Joka toisen joulun vietän äidilläni ja joka toisen joulun iskällä. Sitten taas uuden vuoden olen yleensä siellä, missä en ollut jouluaattona.
Joulupukkia meille ei enää tule, joten lahjat löytyvät yleensä aamulla kuusen alta, kun tonttu on käynyt ne yön aikana sinne viemässä. Aamulla herään usein melko aikaisin, en kyllä tiedä miksi. Usein menen kuitenkin heti alas tutkailemaan lahjoja, ja sitä kenelle mikäkin lahja kuuluu.
Aamupäivällä käymme yleensä saunassa ja valmistelemme kaikki loput ruuat ja siivoukset. Yleensä olemme kuitenkin siivonneet jo viimeistään edellisenä päivänä. Lounaaksi syömme tavallisesti riisipuuroa, johon sitten on piilotettu manteli. Itse asiassa minä sain viime jouluna mantelin.
Usein kun olen joulun iskällä, myös mun isovanhemmat on täällä, joten meitä on sitten aika paljon, mutta mä tykkään siitä, että mun isovanhemmatkin on täällä.

 
Sitten iltapäivällä ollaan hetki ulkona ja illalla 5-6 aikaan syödään sitten kunnon jouluruoka. Lapset meillä yleensä syö aika nopeasti, koska lahjat kiinnostavat. Lahjat avaamme kuitenkin aina vasta silloin kun kaikki ovat syöneet, mukaan lukien aikuiset. Eli syömisen jälkeen jaamme lahjat. Vasta kun kaikki on saanut oman pakettinsa saa omat lahjansa aukaista, eli kaikki pitää odottaa. Välillä avaamme paketteja vuorotellen, niin näämme mitä muut ovat saaneet.
Loppuilta me vain juttelemme mukavia ja tutkimme lahjoja.
Veikkaan, että moni meidän perinteistä kuuluu myös muiden jouluperinteisiin, koska nämä ovat aika tavallisia, mutta toimii hyvin.

Toivottavasti joku jaksoi lukea kaiken. Heippa!

sunnuntai 14. joulukuuta 2014

Joulukalenteri luukku 14 | Jouluisia/talvisia kuvia


Moikka! Tänään vuorossa olisi joulukalenterin 14. luukku. Tänään ei tule mitään hirveän erityistä postausta, mutta ehkä se on ihan hyväksi tasapainoksi, kun on nyt tullut niin monta DIY-postaustakin peräkkäin. Ajattelin tähän luukkuun siis mahduttaa muutaman jouluisen/talvisen kuvan.
Täällä meillä päin ja varmaan monessa muussakin paikassa satoi lunta perjantai-lauantai välisenä yönä. No, eilen vietinkin päivää kaupoilla iskän ja veljeni kanssa ja sitten myöhemmin olinkin Oonan kanssa. Tänään en ole tehnyt oikeastaan mitään ihmeellistä. Heräilin puol 10 jälkeen ja siivoilin aamupäivällä. Äsken olin ulkona jonkun aikaa kuvailemassa, kun nyt vihdoin tuli lunta. Olisin halunnut tähän postaukseen myös joitain asukuvia, jotka olisi otettu ulkona, mutta enpä saanut ketään kuvamaan. Joka tapauksessa nyt lähipäivinä johonkin joulukalenteri luukkuun saattaa eksyä talvisia asuja..
Jotta tämä postaus ei jäisi vain luontokuvalliseksi, niin lisäsin myös muutaman sisällä otetun kuvan.
Katsotaan nyt kuitenkin mitä mä sain kuvattua.

 



Onko teillä päin tullut jo lunta?
Lisäsin myös muutaman sisällä otetun kuvan, niin kuin jo mainitsinkin. Nämä kuvat ovat viime joululta, jotta päästäisiin tässäkin postauksessa edes vähän joulutunnelmiin.





Sellainen postaus tässä luukussa. Huomiseen!

perjantai 12. joulukuuta 2014

Joulukalenteri luukku 13 | DIY "Joulukuusi"


Moikka! Tänään on jo 13. päivä ja on taas DIY:n aika. Nyt askarrellaan joulukuusi. Joo, ei mikään sellainen valtava havukuusi, mutta kuusi joka tapauksessa. Tämä on aika helppo tehdä, eikä tarvikkeetkaan ole mitenkään erikoisia, joten ne pitäisi löytyä kaikilta kotoa, ainakin multa löytyi.

 
Tarvikkeet näkyvät kuvassa, eli 2 A4 kokoista paperia (tai yksi A3 kokoinen paperi), kuvio- ja väriteippiä, sakset, kuumaliimaa, paperiliimaa, kynä, koristepalloja, teippiä ja viivotin. Koristeluun tarvitset myös lahjanauhaa, joka unohtui kuvasta.
Koristepallojen sijasta voi käyttää muitakin koristeita jos haluaa.

 
Jos sinulla on A3 kokoinen paperi, voit jättää tämän kohdan välistä.
1. Mittaa viivottimen avulla tasainen viiva toisen paperin leveämmän kyljen reunaan, jotta saat liimattua ne siististi yhteen.
2. Liimaa paperit tasaisesti yhteen paperiliimalla. Voit laittaa myös teippiä liiman lisäksi, jotta se kestää paremmin, mutta laita teippiä vain toiselle puolelle, ettei se jää rumasti näkyviin.

 
3. Tee vihreällä teipillä paperiin kuusen ääriviivat ja kanta. Käytä keltaista, oranssia tai vaikka hopeaa koriste- tai väriteippiä tähden tekoon. Jos sinulla on myös ruskeaa väriteippiä, kannattaa tehdä kuusen kanta sillä. Jos sinulla ei ole väriteippiä, kuusen reunat voi myös piirtää esim. paksulla tussilla.
4. Leikkaa lahjanauhasta vähintään kolme pätkää ja kiharra ne saksien avulla. Sommittele nauhat ja koristeet ennen liimaamista. Liimaa koristeet paikoilleen kuumaliimalla.
 

Valmis! Voit kiinnittää kuusen sinitarralla seinään pöydän päälle, kuten minä tein. Lisäsin pöydän päälle kuusen "alle" pieniä lahjapaketteja, joihin paketoin vaan jotain pientä turhaa tavaraa, jota en tarvitse. Laitoin lahjapakettien viereen myös tuollaisen tontun, kun minulla sellainen sattui olemaan.

 
Sellainen DIY tällä kertaa, mitäs tykkäsitte?
Huomiseen, heippa!

Joulukalenteri luukku 12 | DIY joulukortit


Hey! Tänään tässä 12. luukussa askarrellaan joulukortteja. Teettekö te joulukortit itse vai ostatteko valmiita? Minä teen niitä yleensä itse, mutta jos jonnekkin kauemmas lähetän kortin niin se on yleensä kaupasta ostettu.
Pahoittelut, ettei eilen tullut joulukalenteri luukku, mutta yksikertaisesti minulla ei ollut aikaa missään välissä. Myös tämä postaus on tehty hieman kiireessä, joten teksti voi olla vähän hutaistun oloista.


Tarvikkeet näkyvät kuvassakin, eli tarvitset paperia, liimaa, koristeita, kyniä ja tarroja.


Kortti 1: Hahmottele paperin reunaan lumiukko lyijykynällä.


Väritä lumiukko.


Liimaa tuollaisia lumihiutaleita paperiin ja kirjoita siihen esim. Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta. Jos sinulla ei ole tuollaisia lumihiutaleita niin ne voi myös piirtää itse.


Kortti 2: Liimaa paperin alalaitaan kuusia ja kirjoita yläpuolelle taas hyvät joulun toivotukset.


Vahvista teksti. Mun mielestä toi näytti vielä sen verran tylsältä, että piirsin myös kaksi karkkitankoa.


Siinä ne ohjeet olikin. Aika helppoja ja yksinkertaisia ja niitä voi muokata itse aika paljonkin. Yläpuolella kuva muutamasta muustakin, jotka tein. Niistä en laittanut ohjeita, koska tein ne samalla tyylillä kuin nuo kaksi aiempaakin.
Mikä on teidän mielestänne hienoin noista korteista? Mä itse tykkään eniten ehkä tosta lumiukko-kortista.
Heippa!


keskiviikko 10. joulukuuta 2014

Joulukalenteri luukku 10 | 30 faktaa minusta


Moi! Tänään ollaan jo 10. luukun kohdalla. Tasan kaksi viikkoa enää jouluaattoon. Tiedätte minusta luultavasti jo jonkin verran, mutta ajattelin tehdä tällaisen 30 faktaa minusta.Yritin keksiä mielenkiintoisia asioita, mutta koska määräksi laitoin 30, niitä on hieman hankala nyt keksiä. Katsotaan nyt mitä sainkaan aikaan:

1. Pidän eläimistä
2. Olen 7 luokalla
3. Pidän joulusta
4. Minulla on isoveli
5. Tykkään suklaasta
6. Avasin vasta äsken tämän päivän joulukalenteriluukun
7. Lempi kouluaineeni on kuvataide
8. ...tykkään myös musiikista
9. Meillä oli tänään maantiedon koe
10. Huomenna on matematiikan koe
11. Minulla on hamsterin
12. Minulla on ruskeat hiukset
13. Silmieni väri on sininen
14. Lempi tv-ohjelmani on Salatut elämät, Uusi päivä, Carrien päiväkirjat ja Gossip girl
15. Lempi elokuvani on Soul Surfer
16. Viimeisin elokuva, jonka näin oli Nightmare 2
17. ...Suosittelen menemään katsomaan sen
18. Saan nyt lähiaikoina uuden puhelimen
19. ...Koska vanha puhelimeni meni rikki
20. Pidän vaaleista väreistä
21. Lempiruokani on tortillat
22. Haluaisin oman huoneen
23. Nykyään joudun jakamaan huoneeni
24. Minulla ei ole lempiartistia
25. Vastustan eläinrääkkäystä
26. En ole varma mikä haluan olla isona
27. Jokin sisustamiseen liittyvä ammatti voisi kiinnostaa (esim. sisustussuunnittelija)
28. Viimeisin ostamani asia on
29. Minulla on 3 parasta kaveria
30. Harrastuksiini kuuluu valokuvaaminen ja bloggaaminen

Yllättävän nopeasti sain keksittyä noi kaikki. Tänään ei muuta, huomiseen!

tiistai 9. joulukuuta 2014

Joulukalenteri luukku 9 | Joululahjaideoita

 
Heips! Tänään kerron teille joululahjavinkkejä kavereille ja vanhemmille. Yhdestä DIY ideasta minulla on ohjeet, mutta muut ideat vain kerron, koska en ole vielä ihan kaikille lahjoja edes kerennyt ostaa. Jos olet läheinen kaverini tai joku muu kelle luulet, että annan joululahjan, toivon sinun skippaavan tämän postauksen, koska saatat saada juuri jonkun näistä ideoista. Eli siis ensin luettelen kaikki ideat ja sitten näätte ohjeet vielä siihen yhteen ideaan.
 
Ideoita kaverille:
- suklaata
- joulusukka, jonka sisällä jotain kivaa
- tuoksukynttilä
- kirja
- lahjakortti
- elokuvalippuja
- muistoboxi, johon keräät esim. valokuvia teistä
- joku peli
 
Ideoita äidille:
- yöpaita
- kirja
- elokuva
- muki
- kynttilä
- omatekemä hemmottelupaketti
- omatekoisia lahjakortteja
 - valokuva-albumi, johon keräät kuvia teistä ja esim. matkoista
 
Ideoita isälle:
- elokuva
- suklaata
- reinot tai muut tohvelit
- villasukat
- pipo
- leivo jotain
- herkkukori, johon laitat erilaisia karkkeja, kahvia/teetä yms.
- tilaa lehti
 
Sitten päästään siihen DIY-ideaan. Tämä sopii minun mielestä ihan kenelle vaan makean ystävälle joululahjaksi.
 
 

Tarvikkeet: karkkia, sellofaania, nauhaa/lankaa, paperia, kyniä

 
Ensin leikataan sellofaanista melko iso pala, riippuen siitä kuinka paljon karkkia sinne laitat. Sitten karkit laitetaan sen päälle. Karkkien sekaan lisäsin myös lapun, jossa oli arvoitus. Siihen kirjoitin ensin "Arvoitus! Mistä joululaulusta on kyse?" Sitten sen alapuolella luki pieni pätkä jostain joululaulusta, josta sitten voi miettiä mistä joululaulusta se on. En tiedä ymmärsikö kukaan selityksestäni mitään, mutta toivotaan että ymmärsi.

 
Sitten sellofaani ns. kerätään yhteen ylös ja kiinnitetään langalla tai nauhalla. Minä lisäsin nauhaan ennen solmimista paperiliuskan, jossa lukee Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta (ja sitten sen nimi kenelle se on). Sen tein siis tietokoneella, jotta sain siististi kirjoitetun lapun. Taustapuolelle kirjoitin tussilla "Toivoo: Annika"
Sen jälkeen se onkin jo valmis. Toivottavasti tykkäsitte! Huomiseen, heippa.

PS! Teen ehkä jossain vaiheessa Kurkistus vaatekaappiini-postauksen. Haluaisitteko nähdä jotain erityistä siinä esimerkiksi lempiasuja tai jotain vastaavaa? (Teen sen vain jos saan jotain vastauksia tähän kysymykseen, koska muuten siitä tulisi liian tylsä)

maanantai 8. joulukuuta 2014

Joulukalenteri luukku 8 | DIY Karkkitötteröt


Moikka! Tänään on Diy:n vuoro. Sain tämän idean joskus aiemmin, mutten kyllä muista yhtään että mistä. En keksinyt tälle parempaa nimeä, joten tästä tuli nyt "Karkkitötterö". Ideana on siis tehdä paperista sellaisia tötteröitä, joihin voi laittaa esimerkiksi erilaisia joulukarkkeja.

Tarvikkeet: Paperia (mieluiten kakkupaperia), teippiä tai liimaa, sakset, rei'itin, lankaa ja mahdollisesti joitain koristeita.


Vaihe 1: Paperista pyöritetään tuollainen tötterö ja teipataan/liimataan kiinni. En oikein osaa selittää miten se tehdään, mutta toivottavasti te osaatte. Lopuksi jos jää jotain ylimääräisiä "osia" ne voi leikata pois, mutta tuo kolmion muotoinen yläosa jätetään. Jos mahdollista, niin kannattaa käyttää kakkupaperia, jossa on ns. pitsireunat, koska siitä tulee ihana koristereunus sitten lopuksi.


Vaihe 2: Siihen kolmion muotoiseen yläosaan tehdään reikä rei'ittimellä. sitten lanka laitetaan reiän läpi ja solmitaan langan päät yhteen. Minä käytin punaista villalankaa.


Vaihe 3: Lopuksi sen voi koristella haluamallaan tavalla. Mulla ei oikein ollut aikaa, joten tyydyin liimaamaan siihen tuollaisen jouluisen tonttutarran.

 
Sitten se onkin valmis! Sisälle voi siis laittaa esimerkiksi karkkia tai jotain muuta. Mitään kovin painavaa sinne ei kannata laittaa, ettei se mene rikki.


Sen voi laittaa vaikka roikkumaan johonkin naulaan tai muuhun vastaavaan.

Huomiseen, heippa!

PS. Lisäsin alkuun kuvan, jossa lukee "joulukalenteri", joka olisi tarkoitus tulla tästä lähtien kaikkiin joulukalenteri postauksiin, mitä mieltä olette (onko mm. koko hyvä) ?