maanantai 9. maaliskuuta 2015

MIKÄ AVUKSI?

Heipsun! En oikein tiedä miten aloittaisin tämän postauksen. No, aloitetaan vaikka siitä, että en ole tehnyt postauksia liian pitkään aikaan. Olen vain ollut aivan liian hakoteillä edes kuvittelevani kirjoittaa postausta jostain "oikeasta aiheesta". Olen ollut melkoisen hakoteillä nyt tämän koko ajan, kun en mitään postausta ole kirjoittanut. En vieläkään ole varsinaisesti päättänyt, että teenkö uuden blogin vai mitä teen.
Olisin jo valmis aloittamaan uuden blogin. Siinä on kuitenkin yksi mutta. Keksin jo nimen (Style with Smile) ja sain ihanan bannerin eräältä toiselta bloggaajalta, mutta en tiedä olenko sittenkään tyytyväinen tulevaan nimeen. Siksi toivon nyt todella kovasti, että antaisitte minulle joitain nimiehdotuksia, joista sitten voisin vaikka muokata jonkinlaisen minulle sopivan nimen. Jos kuitenkin teidän mielestä tuo Style with Smile olisi hyvä, niin kertokaa ihmeessä! Ne, jotka ovat lukenut blogiani pidempään, tietävät melko varmasti, että pidän kaikesta diy-jutuista ja kyllä ne vaatteetkin on aika kivoja. Siitä voisi saada jotain inspistä nimeen. 
Pari nimi-ideaa mulla oli (Guess my Style ja Little bit glitter), mutta en sittenkään enää tiedä onko ne hyviä. Jos jompikumpi noistakin olisi teidän mielestä hyviä, niin älä unohda kertoa! Tämä nimi on muuten ihan ok, mutta tuntuu että By Annika ei jää kenenkään mieleen, mikä ei sitten oikein vie blogiani eteenpäin.

 

Sellaista tällä kertaa, heippa!

torstai 22. tammikuuta 2015

VINKKEJÄ FLUNSSAILIJOILLE

Heipsut te mukavat lukijani. Tähän aikaan vuodesta alkaa taas flunssa leviämään. Itsekin olen juuri flunssassa (paranemaan päin onneksi), joten olen viettänyt nyt pari päivää kotona. Kuumetta mulla ei juurikaan ole ollut, joten olen onneksi jaksanut tehdä kaikenlaista. Tässä postauksessa ajattelin kertoa joitain hyviä vinkkejä flunssaisille.

Tekemistä:
Flunssaisena tai ylipäätänsä kipeänä ei välttämättä aina jaksa tehdä mitään kovin uuvuttavaa, joten listasin joitain ihan rentoja juttuja.
- piirrä
- lue
- juo
- perusta blogi
- kato telkkaria
- selaa yt-videoita
- nuku
- lakkaa kynnet
- tee kasvonaamio
- tee käsikuorinta
- runoile
- kirjoita tarina
- opiskele
- siivoa työpöytä
- kuuntele musiikkia
- rentoudu
- herkuttele
- lue blogeja
Osa noista on sellaisia, joita jaksaa tehdä vähän pirteämpi, mutta myös kipeämmillekin tuosta jotain ideoita löytyy. Toivottavasti ette tylsisty näiden vinkkien avulla.

Juomia:
Kipeänä kannattaa juoda todella paljon etenkin vettä. Vierellä kannattaa aina olla jonkinsortin vesipullo, josta voi sitten päivän mittaan juoda.
Myös lämpimiä juomia on hyvä juoda. Itse juon teetä, kaakaota ja lämmintä mehua. Lämmin mehu kuulostaa kieltämättä vähän oudolta, mutta ihan hyvää se on. Lempi teeni on ehkä Turkista ostettu omena-tee. Kaakao on parasta, jos tarjolla on lisäksi kermavaahtoa.

En ole mikään lääkäri, mutta toivottavasti nämä vinkit kelpaavat edes jollekkin. Itse olen mm. tänään piirtänyt jo kahdesta ihmisestä muotokuvat.
Kertokaa toki jos piditte tällaisesta vinkki-postauksesta. Heippa, huomiseen!

maanantai 12. tammikuuta 2015

TÄÄLLÄ TAAS!

Moikka! Oikein mahtavaa vuoden alkua kaikille! Mun joulu meni tosi hyvin, entäs sulla? Olen saanut nyt taas pienen tauon jälkeen inspiraatiota uusiin postauksiin. Tämä postaus on aika tärkeä, joten toivoisin, että kaikki te lukisitte tämän.

Ajattelin tässä postauksessa kertoa hieman siitä, mitä blogini tästä edespäin luultavammin tulee pitämään sisällään. Halusin avata teille myös vähän ovea tähän bloggamisen ihmeelliseen maailmaan. Myöhemmin ovi saattaa avautua hieman enemmänkin, mutta tänään pääsette vain kurkistamaan.
Blogi pysyy yhä lifestyle-tyylisenä, mutta tänä vuonna yritän mahduttaa mukaan myös jonkun verran muotia ja sen verran myös kosmetiikkaakin, että yritän tehdä enemmn mm. Kuukauden suosikkeja, koska kun viime alkusyksystä (muistaakseni) sellaisen tein niin ainakin joku piti siitä. Yritän siis tehdä blogistani teille mieleisen, mutta keskityn myös siihen että siitä tulee tarpeeksi minunlaiseni.

Olen bloggaus-aikanani vaihtanut blogini nimeä yhteensä kolme kertaa, ja täytyy myöntää, etten vieläkään pidä siitä. Ajattelin sitä vaihtaesani, että se olisi hyvä koska se on yksinkertainen, eikä blogissani ole yhtä tiettyä aihetta, johon nimi voisi viitata. Itse olen sitä mieltä, että nimi ei ole tarpeeksi mieleenpainuva. Niin monen lifestyle-blogin nimi on samantyylinen, joten minun olisi erotuttava jollakin muulla tavalla. Tosi asia on kuitenkin se, että nimi vaikuttaa melko paljon siihen, alkaako kukaan lukea blogia vai ei. Ainakin minun kohdallani se on niin. Myös banneri ja ulkoasu vaikuttaa blogiin todella paljon. Teksti nyt kuitnkin on ehkä se kaikkein tärkein osa. Jotkut osaavat kirjoittaa todella taidokkaasti, mutta kirjoitusvirheitä voi olla todella paljon, jolloin lukeminen on inhottavaa. Jollakin taas voi olla niin, että ei tule juuri yhtään kirjoitusvirheitä, mutta teksti on niin tylsää, että melkein nukahtaa sitä lukiessa.
Aihe taisi vähän hypätä, joten palaan vielä siihen blogini nimeen. Nyt kysyn nimittäin teiltä, mitä mieltä te olette. Olisiko täysin toivoton ajatus vaihtaa vielä kerran blogin nimeä, vai yritänkö keksiä jonkin toisen tavan jolla blogini ei jäisi ihan unohduksiin? Olen miltei repinyt hiuksia päästäni kun en ole keksinyt sopivaa ratkaisua niin, että se olisi hyvä niin minun kuin teidänkin kannalta. Nyt jos milloinka toivoisin teidän mielipidettänne asiasta.

Kommenttiboxi on valitettavasti jäänyt aika vähille kommenteille. Toisaalta se ei haittaa, mutta haluaisin kuulla enemmän rakentavaa palautetta blogin ulkoasusta ja tekstistä, jotta osaisin muokata siitä teille mieleisemmän. Myös postausideoita saa aina ehdottaa kommenttiboxissa.

Pyrin tulevaisuudessa vähän tihentämään postaustahtia, jos aika minulla vain riittää näin koulun ohella. Ainakin näin alussa tavoite olisi vähintään yksi postaus viikossa. Tarkkaa päivää en osaa sanoa, koska se riippuu ihan siitä, kuinka paljon minulla on aikaa. Koulussa kun alkaa koeviikot, voi postaustahti hetkeksi hiipua vähän satunnaisempaan tahtiin, mutta toivottavasti se ei teitä haittaa.
Postauksista puheen ollen, koetan tehdä enemmän ajankohtaisia asioita, koska ne on luultavammin kiinnostavampia.

Siinä nyt jotain ainakin näin alkuun. Kuten sanoinkin, saatan joskus avata teille asiaa vielä enemmän, mikäli tällaiset teitä kiinnostaa. Nyt olisi sitten teidän vuoro kertoa mielipiteenne kaikesta tästä.
Toivoisin ihan rehellistä mielipidettä, mutta kuitenkin rakentavaa sellaista, eikä mitään ilkeää. Kritiikkiä kyllä saa ja pitääkin antaa.
Mitä muuten pidätte uudesta bannerista?

Nähdään huomenna, heippa!