perjantai 12. joulukuuta 2014
Joulukalenteri luukku 12 | DIY joulukortit
Hey! Tänään tässä 12. luukussa askarrellaan joulukortteja. Teettekö te joulukortit itse vai ostatteko valmiita? Minä teen niitä yleensä itse, mutta jos jonnekkin kauemmas lähetän kortin niin se on yleensä kaupasta ostettu.
Pahoittelut, ettei eilen tullut joulukalenteri luukku, mutta yksikertaisesti minulla ei ollut aikaa missään välissä. Myös tämä postaus on tehty hieman kiireessä, joten teksti voi olla vähän hutaistun oloista.
Tarvikkeet näkyvät kuvassakin, eli tarvitset paperia, liimaa, koristeita, kyniä ja tarroja.
Kortti 1: Hahmottele paperin reunaan lumiukko lyijykynällä.
Väritä lumiukko.
Liimaa tuollaisia lumihiutaleita paperiin ja kirjoita siihen esim. Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta. Jos sinulla ei ole tuollaisia lumihiutaleita niin ne voi myös piirtää itse.
Kortti 2: Liimaa paperin alalaitaan kuusia ja kirjoita yläpuolelle taas hyvät joulun toivotukset.
Vahvista teksti. Mun mielestä toi näytti vielä sen verran tylsältä, että piirsin myös kaksi karkkitankoa.
Siinä ne ohjeet olikin. Aika helppoja ja yksinkertaisia ja niitä voi muokata itse aika paljonkin. Yläpuolella kuva muutamasta muustakin, jotka tein. Niistä en laittanut ohjeita, koska tein ne samalla tyylillä kuin nuo kaksi aiempaakin.
Mikä on teidän mielestänne hienoin noista korteista? Mä itse tykkään eniten ehkä tosta lumiukko-kortista.
Heippa!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Wow tosi hienojakaikki!:-)♥
VastaaPoista