lauantai 1. maaliskuuta 2014

Hiihtoloma ♥ Tahko

Moi vaan kaikille pitkästä aikaa. Sanoin teille, että yritän tehdä postauksen Tahkosta mahdollisesti perjantaina, mutta se vähän venyi, koska olen hieman laiskotellut nyt näiden postauksien suhteen. Ei hätää, nyt laiskottelemiselle tuli loppu. Olen päättänyt, että jos en ole täysin varma, että milloin seuraava pistaus tulee, niin en kerro edes mitään arviota, koska sitten se ei kuitenkaan tule silloin kuin pitäisi. Siitä ei sen enempää vaan siirrytään mun Tahkon reissuun.
Mä siis lähdin Tahkolle maanantaina aamulla ja tulin takaisin kotiin torstaina iltapäivällä. Maanantaina me ei sitten tehty mitään ihmeellisempää kun oltiin vasta illalla perillä. Tiistaina lähdettiin sitten koko päiväksi laskettelemaan pienestä tihkusateesta huolimatta. Keskiviikkona käytiin hiihtämässä ja kylpylässä kun jo torstaina olikin aika lähteä kotimatkalle.
Perjantaina kotona en oikein tehnyt mitään ihmeellistä kun olin vähän väsynyt sen matkan takia, enkä siksi tehnyt tätä postaustakaan. Lauantaikin menim ihan normaalisti toisin kuin sunnuntai, jolloin oli yhdet rippijuhlat. Muuten olisin laittanut kuvan asustani, mutta se vähän niin kuin unohtui... Hups.
Niin, no ei kai mun lomasta muuta kerrottavaa olekaan. Yritin todella kovasti ja sainkin tehtyä videon Tahkon matkaltani, MUTTA kun yritin ladata sitä niin se ilmoitti, että video olikin joku hitsin projektijuttu ja että mun olisi pitänyt vaihtaa se jokskii toiseks niin sitten mä en jaksanut enää alkaa säätää siinä mitään, kun olisin sitä videoakin niin kauan tehnyt. Sen takia en tähänkään saanut oikeastaan kuin ihan vaan muutaman kuvan, kun keskityin enemmänkin niihin videoihin. Nekin kuvat on kyllä puhelimella otettuja, koska otin ne laskettelurinteessä. Lataan ehkä joskus myöhemmin sen videon jos vaan maltan tehdä sitä. Nyt ne kuvat eikä enempää höpinöitä:





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti