perjantai 28. maaliskuuta 2014

Kuulumisia jälleen

Moikka! En ole nyt pitkään aikaan tehnyt postausta. Syy siihen on ollut kokeet. Tässä on kuitenkin tapahtunut vähän muutakin ja nyt siis aionkin niistä teille kertoa. Viime viikon keskiviikkona meillä oli sellainen yrityskylä-päivä, jonne siis vain kuudesluokkalaiset menivät. Yrityskylässä meillä oli omat ammatit ja sinne oli rakennettu sellainen kaupunki, tosin pahvista, mutta silti se oli tosi kivaa. Mä olin Oonan kanssa projektisuunnittelijoita kaupungintalolla.
Sitten meillä oli siis hissan ja matikan koe ja ensi viikolla on sitten äikän koe.
Ostoksia ei ole oikeastaan tullut tehtyä muuta kuin yksi erätukun tuulipuku.
Niin, että ei kai tässä muuta taaskaan. oivoisin nyt TOSI kovasti, että esittäisitte toivepostauksia. Joo, meikkipostauksen viimeinen osa puuttuu, mutta kuvaan sen jossain vaiheessa. Myös Maaliskuun suosikit tulee, mutta muitakin toiveita olisi kiva toteutella, esimerkiksi haluaisitteko toivekuvapostauksen? Tai se MyDayn/MyWeek:n josta jo puhuinkin? Tai olisiko joku DIY hyvä? Vai olisiko joku ihan toinen postaus kiva? Kertokaa toki!
Minulla on jo yksi DIY video tehty, mutta se on n. 10 minuuttia pitkä, joten sen lataamisessa youtubeen kestäisi tosi kauan, mutta onko teillä mitään vinkkejä, että miten se saisi jaettua osiin siten, että sen lataisi youtubeen vaikka kolmessa osassa? Kaikki apu on tarpeen!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti