tiistai 24. kesäkuuta 2014

Alanya 2014

Moikka taas kaikille ja terkkuja Turkista! Olin siis Alanyassa viikon ja sen takia en ole viikkoon postaillut. Koko matka meni muuten hyvin lukuunottamatta loppuviikkoa kun tulin kipeäksi. Kerkesin onneksi tehdä vaikka mitä alkuviikosta ja muutkin ottivat loppuviikon aika rennosti. Tässä postauksessa lähinnä kerron omaa mielipidettäni hotellista ja muutamista paikoista Alaniasta. En kerro erityisemmin, että mitä me teimme, koska no suurimmaksi osaksi me vain uimme ja otimme aurinkoa. Yhden päivän tekemisistä kerron kuitenkin tarkemmin. Teen sitten erikseen ostosten esittely postauksen, koska minusta siitä tulee selvempää sillä tavalla.
Kerron vähän kuva kerrallaan, että mitä teimme, mutta päiviä en kaikkia muista, mutta tuskin se haittaa.


Yritin ottaa lentokoneen ikkunan läpi muutaman kuvan, mutta niistä ei saa kunnolla selvää. Toivottavasti se ei kuitenkaan haittaa. Lento kesti n. 3,5 tuntia ja aika meni mun mielestä tosi nopeesti. Ainut huono puoli oli, että mulla meinas varpaat paleltua, kun mulla oli vaan ne uudet gladiaattorisandaalit ja me istuttiin ihan ekalla rivillä niin siinä taisi vetää aika paljon. 


Sää lentomatkalla oli ihan hyvä, harmi vaan, että oli todella pilvistä niin ei paljoa kuvia saanut. Takastulo matkalla huomasin, että ikkunoissa oli jäätä niin taisi ulopuolella olla melkoisen kylmä.





Hotellimme oli nimeltään Crystal Tower, joka oli oikein hyvällä paikalla. Rantaan oli vajaa kilometri ja keskustaan muistaakseni n. 3,5 kilometriä. Rantaan käveltiin, mutta keskustaan mentiin taksilla, kun ei ne taksihinnat kovin huimia siellä ole. Ihan vieressä oli sellainen kauppakeskuskin, jossa kävimme muutamaan otteeseen. Hotellilla oli kaksi uima-allasta, ns. normaali uima-allas ja pieni lastenallas sekä kaksi liukumäkeä. Altailla oli myös allasbaari ja siellä vähän taempana oli kampaamo ja sellainen pelipaikka sekä ravintola. Siellä oli siis kaksi hotellia ihan vierekkäin. Altaille jos halusi jo aamupäivällä niin piti mennä varaamaan paikat ajoissa, koska ne olivat kuumimpaan aikaan lähes kaikki varattuja. Kokonaisuudessaan hotelli oli siis oikein hyvä. 
Allaolevassa kuvassa ei sen takia ole paljoa porukkaa, koska kuva on otettu aikaisin aamulla.





Keskustan satamassa oli tuollaisia todella hienoja laivoja, joilla olisi päässyt niiinkun päiväristeilylle, jonne me ei kuitenkaan menty vaikka aluksi se kuuluikin suunnitelmiin. Melkein kaikki olivat ainakin joillain tapaan Pirates of the Caribbean tyylisiä. 

Illemmalla kun yksi päivä siellä Alanyan keskustassa käveltiin niin löydettiin sattumalta tuollainen ihana puisto. Oli kyllä paljon ihanamman näköinen luonnosssa kuin tuossa kuvassa.




Nyt sitten sen päivän tekemiset, joista kerron vähän tarkemmin. Kaikkia yksityiskohtia en kuitenkaan ala selostamaan syystä jos toisesta. Ensin hyppäsimme taksiin ja suuntasimme reittimme kohti jotain Kleopatran linnoitusta. Menimme todella korkealle, joten minua vähän kauhistutti. Tien loppupäässä oli muutamia pieniä myyntikojuja, joita jotkut vanhat naiset pitivät pystyssä. Saivat kai elantonsa niistä, en tiedä. 
Sinne oli sisäänpääsy, joka maksoi muistaakseni 15 Turkin liiraa. Minulta maksoi tosin vähemmän, koska oli ikäni puolesta ainut lapsi.


Siellä kulki sellaisia puista tehtyjä ns. polkuja, joista sitten kuljettiin. Se kiersi pienen lenkin ja suurinpiirtein puolivälissä oli kaksi sellaista näköaapaikkaa, toinen isompi ja toinen aika paljon pienempi. Vähän kauhistutti, kun siellä ylemmässä ei ollut kovin korkeita aitoja, jotka suojaisivat putoamiselta ja osa otti kuviakin sillä tavalla, että istui sellaisessa kolosessa ja nojasi sinne, niin helpostihan siitä tippuu. Minä tyydyin kuitenkin vain seisomaan ja pitämään lujasti kiinni.






 Tuossa ylemmässä kuvassa näkyy, että mitä tarkotin niillä aukoilla, joissa jotkut istuivat. Maisemat olivat kuitenkin aika kauniita, vaikka putoamisen pelko kävikin mielessä. Siinä näkyy muuten myös yksi Turkin ostoksistani, nimittäin tuo paita.


Nämä kaksi maisemakuvaa (ylä- ja alapuolella) onkin otettu jo yhdestä ravintolasta, joka sekin kyllä oli siellä korkealla vuoren huipulla. 


Sitten noustiinkin takaisin taksiin ja lähdettiin käymään toisella vuorella pienen matkan päässä tippukiviluolassa. Siellä kierrettiin vähän aikaa ja lähdettiin lopulta hotellille. Tuolla luolassa
ei niin kauaa kestänyt, mutta kyllä meillä aika kauan koko matkassa n. 4-5 tuntia. Tippukiviluolasta minulla on vain yksi kuva, koska yksikään omista kuvistani ei onnistunut, joten äitini lähetti sitten yhden onnistuneen kuvan. 


Sitten vielä satunnaisesti vähän muita kuvia, jotka äitini on ottanut mm. rannalta:

 Siellä oli tollasia käteviä taksitolppia, joista kun painoi niin taksi tuli aika nopeesti.


 Näkyy, että oli paljon korkeita rakennuksia.

 Tämäkin oli tällanen tosi kaunis ns. pieni puisto aivan rannalla.


Vähän epäselkeät nämä kaksi rantakuvaa, mutta laitoin siksi, että vähän näkisitte edes millainen se ranta on, eikä minulla ollut muita rantakuvia. Ylemmän kuvan taustalla näkyy tuo vuori, jossa se Kleopatran linnoitus on.




Siinä kaikki tällä kertaa. Kuvia tuli jonkin verran laitettua, mutta toivottavasti siitä on vain iloa. Lauantaina oli tosiaan minun syntymäpäiväni ja täytin 13 vuotta. Silloin olin kyllä aika kipeänä, joten jäin hotellihuoneeseen kun muut menivät vielä käymään sellaisessa vuorien välissä olevassa vesipaikassa. Vaikka olinkin suurimman osan syntymäpäivästäni yksin, ei se minua kuitenkaan haitannut, koska minulla vietetään tämän viikon torstaina sukulaissynttäreitä. 
Kysykää jos teitä jäi mietittämään joku asia Alanyasta tai muuten Turkista niin voin yrittää vastata. Kommentoikaa myös jos olette itse joskus käynyt Alanyassa, että mitä tykkäsitte. Teen Turkista vielä tosiaan sen ostosten esittely postauksen, mutta sitten siirrytäänkin jo seuraaviin aiheisiin. Kiitos jos jaksoit lukea koko postauksen loppuun asti, Heippa!

2 kommenttia:

  1. Upeeta :o ja jään innolla oottamaan sitä sun ostospostausta!:) Myöhäiset onnittelut muuten♡♥♡ t. Elviira:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy myöntää, että vielä upeemmalta se siellä näytti. Ei kannata odottaa liikoja kun ei ne ostokset kovin kummosia oo, kiva kuitenkin jos tykkäät ostospostauksista kun niitä tuppaa olemaan eniten. Kiitos paljon onnitteluista! ♥:)

      Poista