maanantai 30. kesäkuuta 2014

#Kuvapostaus info!

Moikka moi taas kaikille! Sain tossa jonkin aikaa sitten ainakin mun mielestä ihan hyvän "postaussarja-idean" (en keksinyt parempaakaan nimeä). Eli siis ideana on se, että teen aina silloin tällöin sellaisen kuvapostauksen, jossa jokaisessa postauksessa on oma aiheensa, joita keksin sitten ajan mittaan. Otan aina kuvia, jostain tietystä asiasta, esimerkiksi voin paljastaa, että ensimmäisen kuvapostauksen aiheena on kukkaset. Olen ottanut kasan kuvia kukkasista ja sitten teen niistä erillisen postauksen.

Tunnistat kuvapostauksen siitä, että sen postauksen nimi on kirjoitettu näin (käytän ensimmäistä aihetta esimerkkinä) : "#Kuvapostaus | kukkaset", eli käytän hashtagia #Kuvapostaus ja loppuun tulee kuvien aihe. Teen näitä postauksia luultavasti muutaman kerran kuukaudessa niin kauan kuin innostusta vain minulla riittää. Olen vähän huono selittämään, mutta kyllä te sen idean varmasti tajuatte heti kun näette ensimmäisen postauksen. Tekstiä niihin postauksiin tuskin ainakaan paljoa tulee, joten ne sopii sitten enemmän sellaisille, jotka tykkäävät katsella pelkkiä kuvia.

Jos tiedän jo seuraavan kuvapostauksen aiheen, kun olen saanut edellisen tehtyä, niin saatan lisätä loppuun kuvan tai ihan pienen kollaasin (kuten alla) seuraavan postauksen kuvista, jotta siitä saa sitten vähän esimakua tulevasta.
Syy siihen miksi näitä alan tehdä on lähinnä se, että nyt kun sain uuden objektiivinkin niin haluan kuvata aika paljon, koska parhaitenhan oppii tekemällä. Haluaisin siis vähän parantaa kuvaustaitoani ja toivon, että se kehittyisi tässä samalla. Toinen syy on se, että multa kun meinaa välillä loppua postausideat niin tässä on ainakin aina varasuunnitelma jos en mitään muuta keksi. Tekin totta kai ja ihan mieluustikkin saatte ehdottaa kuva-aiheita niin voin niitäkin sitten toteutella.

Esimakua ensimmäisestä kuvapostauksesta:



Eipä muuta tänään. Kiitos kun luit ja mukavaa (vaikkakin vähän sateista) maanantai päivän jatkoa!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti